Operaatio hiukset

Kun tuossa tutkin yksi päivä vanhoja kuvia itsestäni,huomasin,että olen aika laajan skaalan käynyt läpi,mitä tulee hiusväreihin ja malleihin. 
On tullut kuljettu vetyperoksidiblondina kuin mustissa hiuksissakin. Ja siihen väliin on mahtunut vaikka ja mitä.

On ollut punaista,pinkkiä,oranssia ja ruskeaa. Ja pitkistä hiuksista aina "poikatukkaan". Aikoinaan olen päättänyt aina ruveta kasvattamaan hiuksiani pitkiksi,lopulta kyllästynyt ja kävellyt kampaajalle,josta ulos olen kävellyt lyhyemmän kuontalon kanssa. 
Ja hiustenvärjäys... Ei tullut kuuloonkaan värjätä kampajalla,vaan kaikki värjäykset tehtiin kotona. Varsinkin blondaus oli erittäin hieno idea toteuttaa itse... Tai sitten ei.








                                                                          NYKYPÄIVÄ 

Hiuksieni ollessa huonossa kunnossa kaiken sen värjäämisen jälkeen,päätin,etten enää värjäisi hiuksiani. Ainakaan omatoimisesti. Siitä alkoi sitten piinallinen kasvatusprojekti,jonka aikana vuodatettiin verta... Mutta kaikki se vaiva ja tuska oli sen arvoista,että nykyään mulla on täysin luonnollisen väriset hiukset. Mulla on luonnostaan paksut hiukset ja vuosien värjäyskierteen jälkeen kesti oma aikansa,ennen kuin hiukset palautuivat uomiinsa. Siihen on myös osaltaan vaikuttanut biotiinin syönti,jonka olen huomannut vaikuttavan sekä hiuksiin että kynsiin tehden niistä vahvemmat ja nopeammin kasvavat.





Kommentit

  1. Toi musta oli aika yllättävän hyvä :) Ja viel tollanen lyhyt malli..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,tykkäsin itekkin tosta mustasta mutta oli se aika vahva väri siihen nähden,että oon niin vaalee iholtani :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentit on kivoja! :)