Päivä Tallinnassa

Mulla on ollut tässä pieni vapaaputki,joten tarttihan sitä jotain tekemistäkin näille päiville. Siispä tiistain suunnitelmana oli valloittaa Tallinna. En ole hetkeen Tallinnassa käynyt,sillä tuntui,että siellä oli tullut vierailtua liian paljon. Mutta kivahan siellä oli taas käydä,varsinkin kun ohjelmassa oli jotain muutakin kuin pelkkää Vanhassa kaupungissa kiertelyä tai kaljan hakua.


Meikäläisellä jalat jää aika vähälle huomiolle,mitä kauneudenhoitoon tulee. En tiedä,mikä siinä oikein on niin vaikeaa.

Meillä oli aika Nail Spahan (Narva Maantee 9,Tallinn) jalka-ja käsihoitoihin. Itse keskityin pelkkiin jalkoihin tällä kertaa. Paikka oli siisti ja palvelua sai (ylläriylläri) myös suomeksi sekoitettuna englantiin. Palvelu oli hyvää,jokseenkin kuitenkin hieman nihkeää. Jotenkin tuntuu,että Virossa se on ihan normaalia,johon en itse kuitenkaan ole tottunut. Lopuutulokseen olen kuitenkin tyytyväinen,joten jos voisin harkita uusintakäyntiä kyseisessä paikassa.






Hoitojen jälkeen alkoi ollakkin jo sen verran nälkä,että suuntasimme nokkamme kohti vanhaa kaupunkia etsimään ruokapaikkaa. 
Sellainen löytyi aika nopeastikkin,kiitos Tallinnan runsaan ravintolatarjonnan. 
Paikaksi valikoitui Peppersack. Paikka oli sisustettu 1500-luvun tyyliin ja tarjoilijat olivat pukeutuneet ajan tyylin,joka oli mielestäni kiva lisä!



Ja mitä tulee ruokaan,voin kyllä tämän käynnin jälkeen suositella paikkaa muillekkin! Alkuun otimme aperatiivit ja itse ruuan kanssa tietenkin viiniä. Tuo aperatiivi(kuvassa keskellä) oli ovelan makuista,mutta erittäin hyvää!


Ja ah,tämä ruoka! Voisin elää tuolla annoksella vaikka seuraavan kuukauden!
Hyvin valmistettu liha on aina hyvää! 


Sitten olikin aika lähteä pikkuhiljaa etenemään takaisin laivall.e Kävelimme vanhankaupungin läpi Rimille,josta kävimme ostamassa loput tarvikkeet kotiintuomisiksi. 
Satamassa vielä viimeiset ehostatumiset kampaajalla ja sitten vain odoteltiin laivan lähtöä ja kotiin pääsyä. 







Kommentit