Terkut Holmasta!

 Oli taas se aika vuodesta,kun pakkasin kamat viikonloppua varten ja läksin Holmaan leirille. Edellisen kerran olin Holmassa leirillä viime syksynä,jolloin sääkin oli hieman parempi. Missä se auringon paiste ja se melkein +10 astetta on,mikä tänään piti alkaa? Kysynpähän vain! :D

Holma on mulle todella tuttu paikka,tuo paljon erillaisia muistoja mieleen. Ensimmäistä kertaa Holmassa taisin vierailla ensimmäistä kertaa ollessani alakoulussa. Silloin olin Seurakunnan varhaisnuorten kesäleirillä. Sieltä juurtaa mun yksi lempinimi,Miki. Yhdet mun kaverit,joihin tutustuin tuolla kyseisellä leirillä,kutsuvat mua edelleen tuolla nimellä! Jännä,miten jotkut asiat noinkin kaukaa ovat jääneet elämään ihan tähän päivään asti!



Meidän viikoloppu meni taas tuttuun rytmiin. Ruokaa,ohjelmaa,oleilua,taas vähän ruokaa,saunomista ja rentoa yhdessä oloa. Näillä leireillä on parasta se,että vaikka ohjelmaa onkin,niihin ei tarvitse osallistua,jos vaikaa haluaa ottaa ruuan jälkeen päikkärit. Päikkärit on hyvä ottaa myös,kun joku lukee ääneen muumeja. Muistan itse ekä pari ensimmäistä sivua ja sitte alko mun ja muutaman muun pilkkiminen.

Ja koska sitä viimeksi sai ihan luvan kanssa leikkiä legoilla? :D Oli ihan terapeuttista!

Ohje: Rakentakaa unelmienne kirkko
Meiltä löytyy mm. Aku Ankkaa ja Daltonin veljeksiä!

Ryhmien näkemyksiä

Opin uuden pelin,nyt vain pitää hankkia ne kortit!

Mitä meille tuli mieleen sanasta kirkko
Sunnuntaina ennen lounasta saatiin eteemme A4 paperit,joihin jokainen kirjoiti nimensä ja muut kirjoittavat siihen jotain positiivista. En kyllä osannut odottaa,että saisin sellaisia kirjoituksia omaan paperiini,olin ihan positiivisesti yllättynyt,kuinka kivasti mulle uudetkin ihmiset ajatteli meikäläisestä,vaikka ollaan just tavattu. Todettiin myös,että miksi kukaan ei kohtele/ajattele itsestään samalla tavalla kuin muut. Jos kohdeltaisiin kavereitamme samalla tavalla kuin kohtelemme itseämme,ei meillä välttämättä olisi kavereita ollenkaan. Ehkä meillä kaikilla on siinä asiassa jotain opeteltavaa :)

Oli meillä myös oma konsertti

Yksi parhain asia leiristä,RUOKA! 
Nyt sitten odotellaan kesää ja syksyä,että pääsee taas leirille lataamaan akkuja! :)

Kommentit