Taas yksi viikonloppu täynnä menoa ja vilskettä :)

Lauantai aamu meni mun osalta töissä,josta sitten suunnattiin isännän kanssa äiteen 50 vee kahvitukselle. Äitellää oli virallinen päivä jo perjantaina,mutta lauantaina oli sitten kahvit kaikista lähimmille,eli mummoille ja isotädille,sekä oli siellä ollut myös setäni vaimoinen,sekä tätini. Mukavaat pirskeet olivat ja tuossa onkin kuva äitin lahjoista.

  




Lisää kuvateksti
Hommattin veljen,veljeni tyttöystävän Iitun ja isännän kanssa äitille lahjaks korvikset,voin sanoa että olivat hienot :) Lähikuvaa niistä en saanut onnistumaan,muuta tuosta edellisestä kuvasta saa jotenkin selkoa,että millaiset ne olivat :)










Minun ollessani lauantaina töissä,isäntä oli käynyt Keravlla Valkosipuli markkinoilla :) Ja sieltä oli sitten löytynyt kaikkea kivaa matkaan. Oli Tyrnihilloa,valkosipulimajoneesia,valkosipulitahnaa sekä valkosipulin kynsiä chililiemessä. Voin sanoa että NAM! :)






Kaiken hässäkän jälkeen kotona loidimme iltapalaksi lämpimiä tonnikalavoileipiä,joissa oli valkosipulitahnaa. Voin sanoa,että oli hyvää! Kannattaa ehdottomasti kokeilla!









 Sunnuntaina kävimme sitten anoppilassa syömässä. Isänään veli oli mmyös paikalla emäntänsä kanssa,joten pitkästä aikaa siellä oltiin kaikki samaan aikaan ruokapöydän ääressä. Saimme matkaamme pari kattilaaa ja muutaman pyyhkeen,sekä otimme isännän viimeiset vaatteet matkaan. Saimme myös pölynimurin,joka meitlä uuppuu. Joten kerrankin kannatti käydä anoppilassa :D Oli anoppi jopa ostanut mulle vaaleanpunaisen yöpaidan,jossa on norsun kuva... Liekö sitten,että hän jotain yrittää vihjailla ;)
Sweet night,time to dream big <3
Hellyyttävä? :D

Syömisen jälkeen sitten lähdimme Keravalle kavereille katsomaan leffaa ja pesemään pyykkiä. Meillähän ei ole pyykinperu konetta eikä tässä taloyhtiössä edes ole pesutupaa :D
Leffa ja mässäilyt :)
Oli kiva päättää viikkonloppu tämän väriseen taivaaseen :)


Kommentit